Tavoitteena olla paras kumppani lämmönhallintaratkaisuissa – 2023 vuosikatsaus

Vuonna 2023 Lumikolla tapahtui paljon, eikä vauhti tänä vuonna ole ainakaan hidastunut. Sen sijaan fokus on entistäkin selvempi – haluamme olla paras kumppani lämmönhallintaratkaisuissa – ja teemme päivittäin töitä sen eteen. Vaikka katse onkin tulevaisuudessa, ansaitsee viime vuosi pienen muistelman.

Uusi strategiatyö saatiin valmiiksi ja liikevaihto kasvatettiin 5,7 miljoonasta 7,1 miljoonaan. Toimitusjohtajamme Kimmo Pyykönen kertoo näiden ohella vuoden tärkeimmän tavoitteen olleen asiakaslupausten pitäminen. 

Asiakaskokemus on meille kaikista tärkeintä ja jotta voimme olla paras kumppani, olemme pureutuneet jokaiseen toimintoomme, kohdanneet niissä brutaalit faktat ja lähteneet kehittämään toimintojamme entistä paremmaksi.”

Työ on jatkuvaa, eikä se tule vuodessa valmiiksi. Onnistumisia kuitenkin koettiin viime vuonna useita.

”Olen tyytyväinen porukkaamme ja työn tekomme fokukseen. Teemme yhdessä ja tosissamme, kuitenkaan puristamatta mailaa liian kovaa, ja se tekee meistä voittajajoukkueen.”

Lumikko loi vuonna 2023 seitsemän uutta työpaikkaa Seinäjoelle.
Lumikko loi vuonna 2023 seitsemän uutta työpaikkaa Seinäjoelle.

Toimintojen kehityksen tavoitteena parempi asiakaskokemus

Lämmönhallintaratkaisuiden suunnittelu ja tuotanto ovat Lumikon tärkeimmät toiminnot. Olemme ylpeitä erikoisosaamisesta, jota olemme yli 50 vuoden ajan näillä osa-alueilla kerryttäneet. Vastataksemme tavoiteltuun kasvuun ja asiakkaiden tarpeisiin on myös uudistuminen ja jatkuva kehittäminen ensiarvoisen tärkeää.

”Paras kumppani tarkoittaa sitä, että olemme nopeita, joustavia, laadukkaita ja luotettavia. Tästä näkökulmasta aloitimme viime vuonna toimiemme kehityksen ja sen suunnittelun.”

Miten tämä sitten konkreettisesti näkyi?

”Laatu- ja suunnittelutiimiämme vahvistettiin muun muassa uuden projektipäällikön ja mekaniikkasuunnittelijan voimin. Prosessien uudistaminen paitsi tehostaa työtä ja parantaa asiakasviestintäämme tekee meistä myös aiempaa joustavampia.”

Tuotannon kehittämistä valmisteltiin viime vuonna ja tänä vuonna valmistelut konkretisoituivat.

”Teimme merkittävän, yli puolen miljoonan investoinnin tuotannon layout-uudistukseen. Uudistus saatiin pystytettyä maaliskuussa 2024 ja ylösajo on käynnissä. Uusi layout mahdollistaa mm. tehokkaamman, laadukkaamman ja turvallisemman tuotannon ja paremmat työolot.”

Myös vastuullisuusselvitystyöt olivat ja ovat jatkuvasti fokuksen kohteena.

”Palkkasimme uutta osaamista vastuullisuus- ja ympäristöselvityksiin ja olemme valmistelleet toimintaamme ISO 14001 -sertifiointia varten.”

Lumikon tuotannon layout-uudistus valmistui maaliskuussa 2024. Tuotantomme on uudistuksen myötä entistäkin tehokkaampi, laadukkaampi ja turvallisempi ja tuotannon skaalautuvuus mahdollistaa toiminnan kasvun.

Sähköisten työkoneiden lämmönhallintaratkaisut ja kylmäaineselvitykset tämän vuoden fokuksessa

 
Päätoimialat, joissa ratkaisemme lämmönhallinnan haasteita ovat energia- ja puolustusteollisuus sekä raideliikenne.
 
”Olemme kehittäneet ratkaisuja esimerkiksi kaivos- ja satamateollisuuden sähköisten työkoneiden akkujen ja latausasemien jäähdytykseen. Tänä vuonna ja pidemmällä tähtäimellä keskitymme sähköisten työnkoneiden lämmönhallintaan yhä laajemmin ja teemme tuotekehitystyötä.”
 
Sähköisten työkoneiden lämmönhallinnan kehitystyöhön liittyen Lumikko on mukana tutkimus, kehittämis- ja innovaatiohankkeessa ja kehitystyöhön on haettu myös rahoitusta. Yksi haaste, johon haetaan ratkaisua, on kylmäaineiden kehitys ja vaihtoehdot kestävämpään suuntaan.
 
”Teemme selvitystyötä ja olemme palkanneet sekä tulemme palkkaamaan uutta osaamista myös aiheen tiimoille.”
 

Suomen ensimmäisen pikaraitiovaunun ja Tampereen raitiovaunun laajennusten jäähdytysratkaisut

Raideliikenteen saralla yksi merkittävimmistä projekteista oli HVAC-ratkaisuiden toimittaminen marraskuussa 2023 liikennöintinsä aloittaneeseen Raide-Jokeriin, eli Pikaraitiotie 15. Pikaratikka avasi raitioliikenteen myös Espoon puolelle. Lue lisää Raide-Jokeri-projektista.

”Ratikat ja raidepuolen asiakkuudet ovat olleet Lumikon ”peruskivi” jo 30 vuotta ja syvällä meidän DNA:ssa.”  

Pikaratikka Leppävaaran pysäkillä

Tampereen kaikissa ratikoissa on Lumikon suunnittelemat ja toteuttamat HVAC-ratkaisut. Vuonna 2023 yhteistyö jatkui.

”Kaupungistuminen ja julkisen liikenteen kehittämissuunnitelmat ovat linjassa myös Lumikon tahtotilan kanssa. Haluamme tukea kestävän liikkumisen kehitystä laadukkailla jäähdytysratkaisuillamme, jotka on suunniteltu pohjolan haastaviin olosuhteisiin.”  

Pitkä kokemus puolustusteollisuuden lämmönhallintaratkaisuista

 

Lumikko on valmistanut jäähdytys- ja ilmastointiratkaisuja puolustusteollisuuteen jo -80-luvulta alkaen. Viime vuosina turvallisuuden ja kotimaisen puolustusteollisuuden merkitys on korostunut entisestään.
 
”Haluamme kantaa kortemme kekoon ja olla mukana tarjoamassa räätälöityjä lämmönhallintaratkaisuitamme myös puolustusteollisuuden tarpeisiin.”
 

Haluatko keskustella lämmönhallintaratkaisuista? Jätä viesti, niin olemme sinuun yhteydessä.

Yhteydenottolomake